Suomen Maitopropagandatoimisto perustettiin yli 90 vuotta sitten, ja siitä lähtien maidolla on ollut erityisasema Suomessa – etenkin kouluissa. Ja paljon siitä, miten ajattelemme ja tunnemme, juontaa juurensa lapsuudesta. Mutta pitääkö kaikki, mitä meille on opetettu, paikkansa? Tai tarkemmin sanottuna, pitääkö se yhä paikkansa? Asiat muuttuvat. Sivusto jolla olet, on Oatlyn tekemä. Olemme yritys, joka valmistaa kaurajuomia. Olemme vakuuttuneita siitä, että ihmiskunnan on alettava syödä ja juoda enemmän kasvipohjaisia tuotteita, sekä terveydellisistä että ilmastollisista syistä. Uskomme myös vahvasti avoimeen keskusteluun. Joten selaillessasi tätä sivustoa on hyvä pitää mielessä, että asiat eivät ole mustavalkoisia. Nämä ovat hankalia ja usein myös hyvin monimutkaisia kysymyksiä. Se, mitä mieltä olemme asioista, perustuu aina siihen, mitä tiedämme niistä. Joten kannattaa perehtyä aiheeseen, kuunnella eri osapuolia, keskustella toisten kanssa ja muodostaa sitten oma mielipide asiasta. Siten saavutetaan usein paras lopputulos.

Ja jos haluat ladata tämän kaiken kirjan muodossa, voit tehdä sen täältä.

Keksit sopivat hyvin kaurajuoman kanssa, myös digitaalisen sellaisen. Passaako sinulle, että käytämme keksejä eli evästeitä tällä sivustolla? Mitä ihmeen evästeitä?